Aliens Slot

Alien elokuvasarja on yksi kaikkien aikojen kuuluisimpia sci-fi saagoja, jonka ensimmäinen osa ilmestyi jo kahdeksankymmentä luvun alussa. Alien poikkesi monesta aiemmasta sci-fi elokuvasta siinä, että se oli huomattavasti dystooppisempi ja pelottavampi. Tähtien sodan pahikset eivät olleet mitään verrattuna iljettävään ja kauhistuttaviin vieraiden planeettojen muukalaisiin, jotka janoavat ihmisen verta. Muukalaisten esteenä seisoo ainoastaan Sigourney Weaverin näyttelemä Ellen Ripley. Alien on sarjana inspiroinut yllättävän monia tieteissarjoja ja -elokuvia, joten on ilouutinen, että sarjan kakkososaan perustava videokolikkopeli on vihdoin julkaistu. Tämän uskomattoman kolikkopelin on valmistanut Net Entertainment, joka on tehnyt kyseisen pelin kehityksessä tehnyt yhteistyötä 20th Century Foxin kanssa. 

Yhdessäkään aikaisemmassa kolikkopelissä ei pelaaja pääse osallistumaan slotin tapahtumiin yhtä runsain mitoin, kuin Aliens -pelissä. Pelaaja pääsee nimittäin matkalle kaukaiselle planeetalle, jossa pelaajan on tartuttava aseeseen, taisteltava tiensä läpi hämähäkeiltä näyttävien alienien läpi ja surmattava muukalaisten kuningatar. Tehtävä ei ole todentotta helppo, mutta palkintona on järisyttävä määrä kahisevaa. Pääpalkinto voi nousta jopa 570,000 euroon, josta löytyy varmasti tuhlattavaa pitemmäksikin aikaa. Slotin palautusprosentti eli RTP on 96,4 %, joka on keskitasoa kolikkopelien maailmassa. Jotta pelaaminen olisi mahdollisimman helppoa, on kierrokset mahdollista automatisoida, jolloin käynnistä näppäintä ei tarvitse olla jatkuvasti painelemassa. Aliensin käyttöliittymä on yksinkertainen, joten peliin pääsee nopeasti mukaan. 

Panokset ja voittolinjat  

Aliens pitää sisällään huikean määrän toiminnallisuutta, mutta sen kelasysteemi on kohtalaisen konventionaalinen, sillä se koostuu viidestä kelasta, jotka pyörivät kolmella eri tasolla. Slotissa on yhteensä 15 voittolinjaa, jotka takaavat erilaisten voittoyhdistelmien tasaisin syntymisen. Pelin tarkoituksena on kerätä samanlaisia symboleita, ja pääsääntöisesti voittoon riittää kolme samaa symbolia.  

Pelaajan kannattaa kuitenkin tutustua ohjeiden voittotaulukkoon, ennen pelaamisen aloittamista. Pelistä löytyy myös wild-symboli, joka korvaa kaikki muut symbolit paitsi scatterin. Pelissä pääsee asettamaan panoksen säätämällä pelin tasoa ja kolikon arvoa. Pelin minimipanos kierrosta kohden on 0,15 euroa ja maksimipanos 50 euroa. Näin ollen slotti soveltuu sekä ammattilaispelaajille että pienillä panoksilla pelaaville. 

Ulkoasu ja teema  

Aliens on erittäin modernikolikkopeli, joka täsmentää elokuvan hyisevää maailmaa erinomaisesti. Slotin värimaailma on teemaansa sopivasti synkkä, jonka lisäksi pelin kompositio on oivallinen. Pelikelat erottautuvat hyvin taustalta, eikä kelojen symbolit mene keskenään sekaisin. Symbolit ovat erityisen taitavasti toteutettu, eikä pelin grafiikoiden laadusta ole tingitty. Aliens on visuaalisesti priimatavaraa!  

Erityisen tyylikkäänä yksityiskohtana mainittakoon, että peliruudun valikot näyttävät kuin avaruusaluksen painikkeilta, joka tuo peliin autenttista fiilistä. Slotissa on käytetty hyväksi myös erilaisia visuaalisia erikoisefektejä, joista näyttävimmät nähdään bonustasoilla. Viimeinen bonustaso muuttuu videopelin ja kolikkopelin yhdistelmäksi, jossa pelaaja pääsee tappamaan pelin hirviöitä. Äänimaailma on tyylikäs ja tukee sen sci-fi maailmaa. 

Bonustoiminnot  

Erityisen hienoa bonuspeleissä on se, että niissä on mahdollista edetä, sillä ne jakaantuvat kolmeen eri tasoon. Pelaajan tehtävänä on seurata, mikäli alueella näkyy muukalaisia. Kelojen yläpuolella nimittäin näkyy alien-aktiivisuusmittari, joka alkaa täyttyä, kun pelaaja saa rullille voittoyhdistelmiä. Kun mittari täyttyy, pääsee pelaaja tasolle 2. Siinä tehtävänä on saavuttaa avaruusolioiden kuningattaren pesä. Pelaajan täytyy pystyä pitämään huolta panoksista, sillä muuten peli tyssää siihen. Tällä tasolla pelaajan on mahdollista voittaa lisäpyöräytyksiä, sekä muita voittoja. Taso 3 on viimeinen taso, ja siinä tehtävänä on surmata kuningatar, jolloin pelaaja pääsee pelistä läpi. Mitä pahemmin pelaaja tuhoaa kuningattaren pesää, sen hullummat palkinnot. 

Hyvät puolet  

Aliens on yksinkertaisesti erittäin viihdyttävä peli, sillä pelaaja pääsee osallistumaan pelin maailmaan aivan eri tavalla kuin missään aikaisemmassa slotissa. Bonustasoilla nimittäin pelaaja saa käsiinsä konetuliaseen, jolla hän pääsee räiskimään avaruusolioita kuoliaaksi. Tämä toiminto luo peliin uskomattoman fiiliksen. Tästä johtuen Aliens on varmasti yksi parhaimpia toiminnallisia kolikkopelejä, joita on koskaan kehitelty. Se soveltuu erinomaisesti myös elokuvasarjan faneille, sillä se tekee kunniaa elokuvien alkuperäiselle tarinalle. On kiva myös huomata keloilla pyörivän legendaaristen näyttelijöiden, kuten Sigourney Weaverin kasvot. Slotin avaruusolennot on todella taitavasti tehty ja ne suorastaan puistattavat pelaajaa. Pelin valikot ovat myös hienommat kuin yhdessäkään toisessa slotissa. Lisäksi ohjeet ovat selkeät. 

Huonot puolet  

Aliens on miltei täydellinen kolikkopeli, joten siitä on hyvin vaikea löytää mitään varsinaisia vikoja. Slotissa on kuitenkin muutamia yksityiskohtia, joita kehittämällä pelistä saisi vieläkin nautinnollisemman. Pelistä puuttuu täysin kiinteä- tai progressiivinen jackpot, jonka lisääminen peliin toisi enemmän vauhtia. Mikäli pelaaja onnistuisi tuplaamaan voitot, muuttuisi pelikokemus vieläkin jännittävämmäksi. Palautusprosentti on hyvin keskimääräinen ja sitä pitäisi nostaa, jotta peli olisi suosiollisempi pelaajalle. Slottiin voisi kehittää myös enemmän erikoistoiminnallisuuksia, kuten laajenevia wildejä. Käyttöliittymän voisi kääntää myös kokonaan suomen kielelle, jotta peliä olisi helpompi seurata. Aliens maksimipanosta voisi myös nostaa, jolloin myös riskinnälkäiset pelaajat löytäisivät pelin. 

Yhteenveto  

Aliens on samaiseen elokuvasarjaan sijoittuvat myyttinen ja pelottava kolikkopeli, joka vie pelaajan kaukaiselle matkalle kohti tuntematonta planeettaa. Pelaajan tehtävänä on lopulta päästä avaruusolentojen pesälle ja surmata heidän kuningattarensa. Aliensin kelasysteemi on hyvin perinteinen, sillä se muodostuu viidestä kelasta ja viidestätoista voittolinjasta. Slotin äänimaailma on henkeäsalpaava ja onnistuu rytmittämään pelitapahtumia luontevasti. Pelin palautusprosentti on 96,4 %, ja se on volatiliteetiltaan keskitasoa. Bonustoiminnoissa on mahdollista edetä, jolloin lopulta pelaajan tehtävänä on surmata päävihollinen, josta pelaaja saa palkinnoksi säkillisen kolikoita. Aliensin visuaalinen ulkomuoto on erittäin tyylikäs, joten se on yksi nettimaailman suosituimpia pelejä. Astu sinäkin seikkailuun ja käynnistä peli heti! 

Featured Casino
Jopa 1000€ käteispalkkio